Pari hajatelmaa liikunnasta, tuskan tunteesta ja hetkellisestä euforiasta.

Aivan ensimmäiseksi varoitus. Teksti sisältää tuotesijoittelun lisäksi monia muita asioita, joista kuuluu etukäteen ilmoittaa. Ne muut asiat voi jokainen yrittää itse bongata.

Toisinaan tekeminen vaatii inspiraatiota. Toisinaan inspiraatio antaa odottaa itseään. Toisinaan hyvinkin pitkään. Tänään kumminkin tuli se päivä vastaan, kun sunnuntaiurheilijan parhaat ystävät, Noku ja Mutku jäivät kertakaikkiaan sanattomiksi. Kovasti yritin heiltä tiedustella että olisiko yhtään aiheeseen liittyvää kommenttia, mutta ne ruojakkeet eivät saaneet mitään suustaan.
Heinäkuun kuudes päivä herran vuotta 2017 oli vihdoinkin riittävän viileä itse allekirjoittaneen kiskaista lenkkitossut jalkaan ja lähteä kokeilemaan vieläkö ne nousee samaan tahtiin kuin ennen.

Tuttu soittolista nostaa sykettä ja viretilaa jo ajellessa parhaille lenkkipoluille. Koirat käyvät kärsimättöminä kierroksilla, yksi hyppii ja vinkuu, toinen tärisee odottaessaan oven avautumista. 

“Okei”

Hiekkaan kaivautuu 12 tassun jäljiltä montut, kun koirat ampuvat luvan saatuaan matkaan. Kuuluu pari kiihtynyttä haukahdusta. Koirat kaartavat takaisin kuin sanoakseen, että ei kukaan voi olla noin hidas, miksei mennä jo.
Lämpömittari näyttää +9, vettä tihhuuttaa, taivas on synkkä. Juha Tapio huokailee korvaan samettisella äänellään “siin on jotain niin oikeaa”. Onhan siinä. Raikas ilma, ympärillä innoissaan kirmailevat, onnelliset koirat, pelkkiä hiljaisia, huolettomia ja tyhjiä kilometreja edessä. Se on sitä liikunnan euforiaa.

Koirathan meillä tietysti käy huomattavasti useammin juoksemassa kuin minä. Sanonta “väsynyt koira on onnellinen koira” ei voisi pitää enempää paikkaansa. Toisaalta sama pätee myös ihmiseen. Kaikki eivät ole himohölkkääjiä tai edes omaksi ilokseen salilla punnertajia, mutta uskon, että jokaiselle on olemassa se oma liikuntamuoto, joka tuottaa sen ihanan ja kamalan tuskan lisäksi myös euforiaa.
Koira taas tarvitsee liikuntaa jo pelkästään täyttääkseen lajityypillisen käyttäytymistarpeensa. Liikunnan määrän ja intensiivisyyden tarve on usein sidonnainen koiran rotuun, mutta myös temperamenttiin ja energiatasoon. Rotua valitessa on tärkeä huomioida sen käyttötarkoitus, ja olla rehellinen itselleen sen kanssa, miten paljon on valmis liikkumaan koiran kanssa.
Liikkuminen on jokaisen koiran geeneissä, eikä se ole pelkästään ja puhtaasti liikuntaa. Koiran tulee saada olla koira, eläin joka kuljeskelee, haistelee ja tutkii ympäristöään.

Jalka uppoaa hiekkaan. Ylämäessä hikipisarat valuvat niskaan. Yksi koirista on jo valjastettu vetoavuksi. Alamäessä väsyneet lihakset eivät jaksa pitää liikettä stabiilina. Nilkka muljahtaa. Terävä, nopea kipu pistää nivelen ulkosyrjään. Kipu menee ohi, matka jatkuu. Pakko löysätä vetävä koira irti. Jälleen ylämäki. Mäen päältä näkyy alamäki, ylämäki, polku katoaa. Antti Tuisku vetää henkeä.”Mä nään tähtii”. No niin minäkin.

Onks tän jälkeen vielä mäkii?

Kesä on aika, jolloin huolehditaan metsästyskoiran kunnosta tulevaa jahtikautta varten. Useasti ajokoiria ja hirvikoiria ei voi rauhoitusaikana laskea vapaaksi. Ne kun tuppaavat itsenäisen työskentelytapansa ja voimakkaan riistaviettinsä ansiosta ottamaan jalat alleen ja lähtemään etsimään riistaa. Kuitenkin sellaisenkin koiran jota ei voi päästää vapaaksi voi pitää tyytyväisenä juoksuttamalla sitä vaikkapa pyörän tai mönkijän kanssa. Koiran kanssa pyöräilystä voi tehdä juuri sellaista kuin itse haluaa: rauhallista maisema-ajelua, tai extremelajista käyvää koiraenduroa pienillä juurakkopoluilla. Kilometrit taittuu, koira väsyy, kunto kasvaa ja raitis ilma hellii sekä koiraa että ohjaajaa. Koira todennäköisemmin nukkuu illan kuin nakertelee sohvakalustoa.

Lahjattomat ja huonokuntoiset harjoittelee. Pari samanlaista lenkkiä tälle kesälle niin voi kehuskella juosseensa maratonin. Pätkissä tietysti mutta sitähän ei kukaan kysynyt. Koirilla roikkuu kielet kyynärpäiden tasalla. Veturi odottelee paikoillaan että valjaat otetaan pois. Koirat hyppäävät rauhassa autoon ja käyvät heti maate. Kotona ne pyörähtävät vesikupilla, tervehtivät isäntää ja menevät nukkumaan. No, iltaan mennessä ne kyselevät lähdetäänkö uudelleen. Ehkä pitäisi itsekin juosta vähän useammin niin pysyisi tahdissa. Töihin lähtiessä joutuu nousemaan hieman jäykille jaloille. Pitäisköhän tuota venytelläkin joku päivä. Ehkä joku päivä. Tunne se on tuskakin, ja tietääpä tehneensä.

Nyyti

X