“Onko ne aisti ja tunne niin ku verbinä vai substantiivina?”

Joskus sitä vaan saa ideoita. Toisinaan ne ideat on hyviä, toisinaan no.. jotain muuta. Toisinaan niistä omista ideoista putkahtaa esiin näkökulma, joka ei rehellisesti ole käynyt mielen vieressäkään. Kuten nyt esimerkiksi tämä meidän nimiasia. Kaiken nimipyörittelyn jälkeen jostain vain tuli Aisti ja Tunne Oy. Sitten oli nimi. Oli kirjoissa ja kansissa ja yritysrekisterissä. Mitäpä tuota nimellä sen jälkeen enää päätänsä vaivaamaan.
Mutta sitten tuli se hämmentävä kysymys

Onko ne aisti ja tunne verbinä (imperatiivi) vai substantiivina?

Rehellisesti eipä varmaan kukaan meistä ollut asiaa miettinyt. Minähän sen automaattisesti ajattelin päässäni substantiivina, syystä että sanoin sen ensimmäisen kerran ääneen substantiivin painotuksella. Käsky on käsky, sitä kun kerrotaan totuus elävästä elämästä. Mutta kuten nyt kysymykseen hämmentyneenä vastasin, niin tämä nimiasia olkoon aivan jokaisen omassa tulkinnassa.

Koirat (ja miksei myös muut eläimet) vievät omistajansa kokeemaan paljon sellaisia asioita, joita koirattomat eivät välttämättä osaa etsiä. Joskus sen tajuaa hienommissa hetkissä, katsellessa sydäntäsärkevän kaunista auringonlaskua täydellisessä hiljaisuudessa, paikassa, johon ei niin sanotusti normaalijärkisellä olisi mitään tarvetta lähteä kapuamaan. Joskus se hetki tulee vastaan, kun lauantai-iltana yöpaitasillaan yrittää hoputtaa ruusupensaaseen ripuloivaa koiraa, ettei kohtituleva ihmisjoukko kerkiäisi tapahtumaa todistamaan. Olipa se kokemus kumpaa laatua tahansa, tai vaikka molempia, sen huomaaminen on arvokasta. Vähän samanlainen tunne kuin sukeltaisi laiturilta järveen ja huomaisi, että ei se nyt niin kylmää ollutkaan.

Syyskuuhun kun päästään, Kairijoessa vesi on kylmää. Hyvin kylmää.

Hyvästelimme elokuun ja kesän sekä toivotimme syksyn tervetulleeksi Kittilän Sirkassa, Lapin Las Vegasissa, Levillä. Levi goes green 2017 tarjosi meille kolmipäiväisen seminaarin Green caren ajankohtaisista näkymistä ja tuloksista, sekä aivan upean kattauksen jo tehdyistä, olemassaolevista sekä suunnitelluista hankkeista.

 

Yrttishotti ja Mettäterapia

Keskiviikosta mieleeni jäi erityisesti Anne-Maria Näkkäläjärven esitys Mettäterapiasta, luontoon pohjautuvasta päihdekuntoutuksesta. Pähkinänkuoressa Mettäterapia piti sisällään vuoden aikana neljä 3-5 päiväistä leiriä, jossa kuntoutujat lähtivät patikoimaan, kalastamaan ja olemaan yhdessä käsivarren erämaahan. Kuntoutujat saivat tehdä yksin tai yhdessä ruuat ja polttopuut, puhua tai olla puhumatta. Halutessa vertaistuki oli mukana, ja mikäli ei sitä juuri sillä hetkellä kaivannut, riitti lääniä poistua omiin oloihinsa. Leireillä oli myös mukana leirikoira, joka kuljeskeli porukan matkassa rapsuteltavana ja seuralaisena. Siinäpä se ehkä on oma ajatukseni Green caresta kiteytettynä. Elämyksiä, kokemuksia, hyvää väsymystä, ulkoilmaa, hiljaisuutta ja fyysistä työtä.

 

 

 

Kun seon ihimisesä, ei sitä pieksämälläkhän poijes saa

Toinen keskiviikon ehdottomista kohokohdista oli Unto Matinlompolon puheenvuoro luontosuhteesta ja Green caresta. Olen miettinyt paljon Green carea, sen termejä ja tulkintoja. Välillä Green care tuntuu joltain kaukaiselta ja hienolta, välillä itsestäänselvyydeltä. Matinlompolo kertoi osuvasti, miten aikanaan ei edes ajateltu suhdetta luontoon. Luonto oli jokapäiväinen asia, johon ei ajateltu olevan suhdetta tai suhtautumista, koska koko maailma oli luontoa. Miksi luontoon pitäisi ajatella olevan suhde, kun se on ympärillä ja joka paikassa?
Näin ei kuitenkaan kaikille ole. Joillekin luonto on ulkopuolinen ja kaukainen asia. Ehkä on hyvä että meillä on termit ja mallit olemassa, jotta emme eri näkemyksistä johtuen puhu toisistamme ohi.

 

Torstain rinnakkaisseminaareista valitsimme jostain kumman syystä ne ainoat eläinaiheiset. Ruotsista oli tullut luennoimaan kahden hyvin erityyppisen hevostoiminnan harjoittajat. Gill Croona Ruotsista piti vain naisille tarkoitettua kuntoutusmaatilaa, jossa oli hevosten lisäksi myös paljon muita eläimiä. Toiminta perustui yhteisöön ja yhteisöllisyyteen ja turvallisuuteen. Kuvankaunis kartanopuutarha eläimineen ja tiluksineen oli kuin suoraan sadusta. Kuntoutujat saivat halutessaan hoitaa tilan eläimiä, puutarhaa, keittiötä sekä muita askareita, tai saivat vain oleskella. Niinikään ruotsalainen Margareta Håkansson kertoi hyvin perusteellisesti ja tieteellisesti työstään fysioterapeuttina hevosten parissa. Erilaiset näkökulmat ja työskentelytavat, mutta perusajatus näissäkin oli molemmissa sama: eläimen ja luonnon merkitys, kuntoutumisen mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden löytäminen sekä tällaisen työn ja sen tekijöiden merkitys.

Ylipäänsä Levin goes green 2017 oli erittäin positiivinen kokemus hienoine, maanläheisine ja realistisine hankkeineen, menetelmineen sekä huikeine ammattilaisineen. Erinomaisia ajatuksia ja ideoita myös omaan toimintaamme.

Torstai-iltana kävimme vielä katselemassa maisemia Levitunturin huipulta. Komia oli kelin lisäksi myös maisema.

Hullun poron hotelliaamiaiselta jatkoin matkaani Savukosken taakse Kairijoelle. Siellä järjestettiin Niesta 2017, vuotuinen nuorten kanakoirien metsämestaruuskoe. Saksanseisojamme lisäksi elämänsä ensimmäiseen metsästyskokeeseen osallistuin myös minä. Joskin vain mukanakulkijan ja katselijan roolissa, meillä kun nuo partanaamat hoitavat tosimetsästyksen ja minä vain katselen maisemia ja koiran työskentelyä. Ja työskentelihän se. Täydet neljä erää tyhjää hakua, ainoat lintuhavainnot oli yksi kuukkeli kelon nokassa sekä muutama pikkulintu. Niillä ei pisteille päästy.

Kokemuksenahan se oli varsinaista Green caren syvinta olemusta. Siinä koirien hakua kattellessa tuli mietittyä taas kerran, että eipä sitä tässä ilman koiria olisi. Vähän samalla tavalla kun aikanaan elämäni ensimmäisissä vesipelastustreeneissä makoilin kelluntapuvussa Päijänteen selällä odotellen, että koira nappaisi minut matkaansa ja hilaisi rantaan. Se on sellanen hetki kun tietää, että ilman noita kuolaavia turrukoita jäisi niin paljosta paitsi.

Ja miten se kirvelikään virtaavan Kairijoen vesi syyskuussa. Ei tuota ehkä uimiseksi kehannu mainostaa, mutta tulipa kokeiltua.

X